Muutoksia vuodelle 2018

Uusi vuosi tuo jälleen muutoksia varsinkin verotukseen liittyviin asioihin. Tässä on lista suurimmista vuoden 2018 mukanaan tuovista muutoksista. Kerromme mielellämme lisää, jos haluat saada lisätietoja näihin aiheisiin liittyen.   Varainsiirtovero poistuu eräissä yritysmuodon muutoksissa Varainsiirtovero poistuu, jos toiminimiyrittäjä…

Lue lisää

Toimiston poikkeuksellinen aukiolo ke 20.12.

Toimistomme suljetaan keskiviikkona 20.12.2017 poikkeuksellisesti jo klo 13 henkilökuntatilaisuuden vuoksi. Otattehan tämän huomioon, kun suunnittelette käyntiä toimistollamme.

Lue lisää

Minkälaisella joululahjalla voi muistaa henkilökuntaa?

Monelle työnantajalle näinä päivinä on ajankohtaista kiittää henkilökuntaa kuluneen vuoden työpanoksesta. Päänvaivaa aiheuttaa pohdinta, siitä mikä olisi paras tapa toteuttaa nämä ajatukset. Työntekijöiden muistaminen onkin paitsi kaunis tapa osoittaa arvostusta, myös kirjapidon kannalta sallittua! Muutamia ohjeita on kuitenkin…

Lue lisää

Laatujärjestelmämme päivitys ISO 9001:2015 standardin mukaiseksi

Laatujärjestelmämme on hyväksytysti päivitetty ISO 9001:2015 -standardin mukaiseksi. Saimme auditoinnista hyvää palautetta, sillä muutostyö oli erittäin onnistunut. Olemme ahkeroineet laatukäsikirjamme päivittämisen eteen kesän ja syksyn, joten oli mukava myös saada palautetta hyvin tehdystä työstä. Laatujärjestelmämme on työkalu, jota…

Lue lisää

Vältä laskutuslisien sudenkuopat

Moni yritys lisää laskulleen laskutuslisän sen kummemmin asiaa harkitsematta. Lainsäädännössä sekä oikeustapauksissa on kuitenkin viime aikoina otettu tarkastikin kantaa, paitsi laskutuslisän perimisen laillisuuteen, myös sen suuruuteen.   Pääsääntöisesti yritysten välisessä kaupankäynnissä laskutuslisistä ei ole säädetty. Laskutuslisän periminen perustuu…

Lue lisää

Mitä ovat edustuskulut?

Yrityksesi pitkäaikainen yhteistyökumppani täyttää 60-vuotta ja pitää isot pirskeet juhlan kunniaksi. Olet saanut kutsun juhliin ja viet hänelle lahjaksi konjakkipullon.  Isoin asiakkaasi osti yritykseltäsi päättyvänä vuonna ennätysmäärän palveluita. Viet hänelle joululahjaksi herkkukorin ja kukka-asetelman ja toivot samalla sen…

Lue lisää

Tervetuloa uusille nettisivuillemme!

Olemme päivittäneet kotisivujemme ilmettä ja uudistaneet niiden sisältöä. Täältä löydät nyt perustietoa yrityksestämme, tarjoamistamme palveluista sekä koko henkilökuntamme yhteystiedot. Aiomme jatkossa julkaista nettisivuillamme säännöllisesti blogia, jossa kerromme asiakkaillemme ajankohtaisista asioista. Kesän ja syksyn tulevia blogikirjoitusten aiheita ovat mm.…

Lue lisää