Oman työn hinnoittelu tuottaa päänvaivaa varsinkin toimintaansa aloittaville yrittäjille.  Muutaman vuoden yrittämisen jälkeen kokemusta on jo kertynyt ja työn hinnoittelu on helpompaa.

Tässä muutamia vinkkejä oman työn hinnoitteluun.  Huomioi, että ennen kuin asiakkaalta voi laskuttaa yhtään tuntia, yrittäjälle on kertynyt työaikaa tarjousten laatimisesta, kirjeenvaihdosta, neuvotteluista ja muista hallinnollisista töistä. Esimerkiksi autonkorjausta harjoittavalle yrittäjälle kertyy päivittäin ns. laskuttamattomia tunteja varaosien tilaamisesta ja noutamisesta. Huomioi myös, että laskutettavalla tuntihinnalla tulee kattaa yrittäjän Yel-vakuutus, muut lakisääteiset ja vapaaehtoiset vakuutukset, yrittäjän sairausturva, vuosiloma ym.

Hinnoittelua voi hahmottaa esimerkiksi siten, että jos yrittäjälle riittää töitä koko vuodeksi, tehollista työaikaa on vuodessa kesälomien ja mahdollisten muiden vapaiden jälkeen 10,5 kuukautta.  Sinä aikana pitäisi pystyä laskuttamaan koko vuoden tulot. Yrittäjän työttömyysaikaa ei kuitenkaan voi hinnoitella asiakkaan maksettavaksi.

Usein käytetään erilaisia kertoimia, kuten yrittäjän tuntipalkka kertaa esim. 1,7, jolloin saadaan asiakkaalta laskutettava tuntihinta. Kertoimen avulla saadun laskutushinnan tulisi sisältää kaikki yrittäjälle kertyvät kustannukset ja yrittäjän oma palkka.  Kertoimen saa parhaiten selville, kun määrittelee oman palkkatavoitteensa ja lisää siihen yritystoiminnasta syntyvät kustannukset.  Toisin sanoen laatii tulosennusteen.  Usein joudutaan huomioimaan myös käypä hinta alalla, eli mihin hintaan muut yrittäjät myyvät samaa palvelua.

 

Sinikka Hiidenmaa, KTM, KLT, KHT

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.