Osakeyhtiöt ovat voineet maksaa ennakkoveroa oma-aloitteisesti veroilmoituksen jättöpäivään saakka, mikäli ennakkoverot eivät ole riittäneet tilikaudelta maksettavaan yhteisöveroon. Osakeyhtiöt ovat pystyneet välttymään näin viivästyskoroilta verovajeen osalta, kun maksu on tapahtunut neljän kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä.

Uuden ennakkoperintälain myötä 1.11.2017 alkaen mahdollisuus ennakon täydennysmaksuun ja korottomaan maksuaikaan poistuvat. Oma-aloitteisen täydennysmaksun sijaan osakeyhtiöiden tulee hakea ennakkoverojaan korotettavaksi, jos veroa halutaan maksaa lisää. Verovajauksesta ryhdytään perimään korkoa verovuoden päättymistä seuraavan toisen kuukauden alusta alkaen. Jos tilikausi on kalenterivuosi, koron juokseminen alkaa helmikuun alusta alkaen, joka on siis kolme kuukautta nykyistä aiemmin. Korko on korkolaissa merkitty viitekorko lisättynä 2 prosenttiyksiköllä, kuitenkin vähintään 0,5 prosenttia. Vastaavasti myös veronpalautuksille lasketaan korkoa seuraavan toisen kuukauden ensimmäisestä päivästä lähtien.

Verokauden aikana ennakkoa voi alentaa, poistaa tai korottaa. Uuden päätöksen saa, kun hakemus on käsitelty. Eräpäivä on kunkin kuukauden 23. päivä. Verovuoden päättymisen jälkeen ennakkoa voi täydentää vaatimalla Verohallinnolta lisäennakkoa. Tällöin päätöksen ja maksutiedot saa saman tien. Eräpäivä on pääsääntöisesti kolmen viikon kuluttua päätöksen tekemisestä, mutta eräpäivää voi vaatia myös tätä aiemmaksi päiväksi. Lisäennakko erääntyy yhdessä erässä, mutta lisäennakkovaatimuksia voi tehdä oman tilanteen mukaan useita.

Ennakkoa koskevat muutokset tulee tehdä marraskuun alusta alkaen sähköisesti OmaVero-palvelussa (sähköinen ennakon muutosvaatimus). Paperisia vaatimuksia otetaan vastaan vain erityisistä syistä. Verovelvollinen voi vaatia ennakkoa määrättäväksi, muutettavaksi tai poistettavaksi verotuksen päättymiseen asti. Uuden sääntelyn myötä Verohallinto voi viran puolesta määrätä tai korottaa ennakkoa verovuoden päättymisen jälkeen kahden kuukauden ajan. Verohallinto voi myös viran puolesta poistaa tai alentaa määrättyä ennakkoa verovuoden verotuksen päättymiseen saakka.

OmaVero-palvelusta pääsee myös jatkossa tarkastelemaan voimassa olevaa ennakon määrää/päästöstä, maksueriä ja saldotilannetta. Muutoksesta johtuen myös ennakoiden viitenumerot muuttuvat. Tuloveron ennakot luetaan verovelvollisen verotuksessa hyväksi sen mukaisesti kuin ne on määrätty maksettavaksi. Maksamattomia eriä peritään niin kauan kunnes ne maksetaan tai poistetaan.

Lakimuutokset tulevat voimaan 1.11.2017. Muuttuneita sääntöjä noudatetaan osakeyhtiöiden verotuksessa jo vuonna 2017 päättyvillä tilikausilla. Liikkeen- ja ammatinharjoittajien sekä henkilöyhtiöiden osalta uutta menettelyä aletaan soveltamaan vuotta myöhemmin, eli 1.11.2018 alkaen.

Ennakoiden riittävyyteen tulisi siis kiinnittää jatkossa aiempaa enemmän huomioita jo tilikauden aikana ennen tilinpäätöksen laatimista, jotta mahdollisilta viivästyskoroilta vältytään. Oma kirjanpitäjäsi Mikkelin Tilitoimistossa kertoo mielellään lisää ennakkoverolain muutoksesta.

 

Susanna Laitinen, kirjanpitäjä

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *